lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kyykäärme Tarun tarhassa 26.7.2014


Tällainen oli mennyt Tarun tarhaan just vähän ennen kuin tulin töistä kotiin.
Taru oli ottanut kyyn suuhunsa ja kyy purrut koiraa.


Tarun kuono alkoi kohta pian päältä turvota, koira alkoi nieleskellä yhä enemmän ja
silmät alkoivat mennä kiinni. Pasi soitti päivystävälle ja lähti samantien viemään
Tarua Lapualle. Taru oli tipassa, kun kyselin Pasilta mikä tilanne.
Eläinlääkärin mukaan koira selviää koska pääsi näin äkkiä hoitoon. 

Helsinki KR 26.7.2014

Kaksi kasvattiani oli samassa näyttelyssä :-)

Fi MVA HeVW-13 PMVV-13 Wishful Thinking Barbie Girl "Chiara"
PN1 ROP ROP-vet
om. Tuomo Lähdeniemi, Helsinki

Wishful Thinking Oscardo "Osku"
PU1 serti VSP
om. Elina Suopajärvi, Helsinki



Osku kuvassa vasemmalla ja Chiara oikealla


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

M&M pentupakkaukset 18.7.2014

Noudin perjantaina tulleet M&M paketit ja hain Erokselle saamillani lapuilla 
Maukas-makkaraa sekä käytin saamani RC-lahjakortin samalla. 


Tällaiset lähtevät lisäksi jo kotiin menneille P-pennuille postitse maanantaina. 
Sisältää: 2 kg ruokaa, koulutusnameja, pehmolelu, pieni vesikuppi ja pari tarjouskuponkia 
sekä tuo itse reppu jossa tavarat olivat sisällä. 



Täitä! 15.7.2014


Ensimmäinen havainto oli se, että Jipsu alkoi rapsutella itseään useammin tuossa heinäkuun alussa, ajattelin sen johtuvan turkin lähdöstä pentujen imettämisen lopettamisen jälkeen.

Seuraava havainto tuli sitten Lohjalle menneestä pennusta 15.7.2014,
että sillä on jotain pieniä mustia turkissa ja ihossa joka puolella. 

Omien pentujen ja Eroksen tarkastus samana iltana, 
ekalla tarkastuksella en huomannut mitään poikkeavaa. 
Mutta toisella kerralla kun katsoin turkkia tosi syvälle ihoon saakka, 
niin näin myös pieniä tummia ötököitä karvojen seassa ihossa kiinni. 
Niitä oli korvien seudulla, päälaella ja pitkin koko kehoa pennuilla. 
Otimme yhdestä pennusta nyppien sormin irti noita tummia ja laitoin valkoiselle paperille,
ohessa kuva jonka otimme suurentavalla kameralla.

Totesimme ne täiksi :-(

Samana iltana tarkastimme tarhakoirat ulkona todella tarkasti, 
kenelläkään ei mitään; ei munia, ei nymfejä eikä aikuisia täitä. 



Soitin seuraavana aamuna ennen töihin lähtöä eläinlääkärillemme, 
jolta saimme samalle päivälle lääkkeet kaikille koirille. 
Pasi lähti Jipsun kanssa aamulla eläinlääkäriin ja sai pari piikkiä sekä lääkkeen kotiin.
Onneksi eläinlääkärillä oli heti antaa omasta varastosta meille lääkkeet. 


Kaikki saivat Stronghold-lääkityksen samana iltana.


Lisäksi tehtiin suursiivous koko asunnossa (imurointi & pesu kloriittilla), 
P-pennut ja Eros olivat lääkityksen jälkeen ja pentutilan siivouksen ajan karanteeneissa näyttelybokseissa. Jipsu etualalla kuvassa kantoi pennuille luita häkkien eteen :-)
Myös pentukehikko ja alusta pestiin kloriitilla.

Lisäksi kaikki pentujen lelut, pannat yms. kuumakäsiteltiin pihasaunassa kahteen kertaan. 
Myös muiden koirien pannat, harjat, kammat, hihnat, kynsisakset yms. 
kuumakäsiteltiin pihasaunassa.







Kokkola KV 13.7.2014

Kasvattini ja sijoituskoirani Wishful Thinking Ofelia eli "Lilli"
teki ensi esiintymisensä näyttelyssä.



Kehän laidalla



Kehän laidalla omaa vuoroa odotellessa



Kehässä, Lilli pelkäsi tuomaritelttaa jossa kehäsihteeri istui kirjoittamassa. 
Ei halunnut mennä kovin lähelle sitä. 

Tuloksena EH2 - hyvin meni tiukalla tuomarilla :-)






P-pentuja lähti omiin koteihin 12.7.2014


P-pennut tulivat luovutusikään 12.7.2014 eli 8 viikon ikäisinä, 
luovutan pennut vasta sen ikäisinä vaikka Kennelliitto antaa luvan 
luovuttaa 7 viikon iässäkin.



Wishful Thinking Principe Piccardo "Vili" muutti Rovaniemelle
PLL-kantaja



Wishful Thinking Principe Palmerino "Romeo" muutti Lohjalle
PLL-normaali



Wishful Thinking Principessa Pricilla "Bella" muutti Hattulaan
PLL-kantaja



Mukaan kaikki pennut saivat tämän tyylisen pentupaketin, 
nartuille pannat on pinkit ja hihnat puna-keltaiset. 
Lisäksi jokainen sai valita näyttelyhihnan ja aikuisiälle koristepannan. 

Kaikki pennun ostajat liitän Suomen Volpino Italiano ry:n jäseneksi.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pertunmaan Match Show 12.7.2014


Kasvattini WT Barbie Girl "Chiara" mätsärissä 
veteraaneissa SIN4
Esittäjänä Niina Murisoja



WT Oliviero "Olli" 8.7.2014


Kasvattini Wishful Thinking Oliviero ja omistajat kävivät meillä piipahtamassa.
Ollista oli kasvanut upea uros. Alapurenta jäänyt lieväksi, maksoin 15.7.2014 
palautuksena 1/3 osan pennun hinnasta takaisin.


P-pennut 6.7.2014


Wishful Thinking Principessa Perlina
PLL-normaali



Wishful Thinking Principe Piccardo "Vili"
PLL-kantaja



Wishful Thinking Principessa Pricilla "Bella"
PLL-kantaja




Wishful Thinking Principe Palmerino "Romeo" 
PLL-normaali



Wishful Thinking Principe Patrizio 
PLL-normaali



Wishful Thinking Principe Pazzino "Danny"
PLL-normaali

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Fi MVA - 29.6.2014 Pori KV

Ellan (WT Madamigella) valionarvo vahvistettu Kennelliitossa.

Ella oli Pori KV:ssa ainoa volpino ja oli siellä ROP serti CACIB ja Fi MVA


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Anserina's Eros


Lauantaina 5.7.2014 me haimme uuden urosvahvistuksen volpino rotuun.
Toivottavasti tästä pojasta saadaan uutta verta jalostuslinjaamme :-)


Anserina's Eros syntynyt 16.5.2014
(Monet del Colle Degli Ulivi x Fi MVA Honey Queen's Tintomara) 
kasvattaja: Maini Niiles, Hämeenlinna

P-pentueen PLL-testitulokset 4.7.2014

P-pentueen PLL-testitulokset saapuivat perjantaina 4.7.2014 mailitse.

Pannaton uros (meille jäävä) PLL-normaali
Ruskea panta uros PLL-normaali
Vihreä panta uros PLL-normaali
Vaaleanvihreä panta uros PLL-kantaja
Punainen panta narttu PLL-kantaja
Tummapinkki panta narttu PLL-normaali