sunnuntai 20. toukokuuta 2018

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

V-pennut 10.5.2018

V-pennut ovat jo aika isoja, silmät on auki ja liikkuvat sekä leikkivät pentukehikossa.
Ovat totutelleet jo emonmaidonvastikkeeseen ja viikolla 20
kokeillaan ekan kerran penturuokaa liotettuna emonmaidonvastikkeeseen. 
Ella imettää pentuja vielä, maitoa siis tulee edelleen.





Tampere KV 6.5.2018


Tampereen näyttelyssä kera Anserina's Eroksen
tuloksena PU3 koska koiralla liikaa turkkia :-) 
Oli kiva nähdä pari kasvattiani myös kehässä, 
WT The Snow Queen ja WT The Twinkling Star


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

V-pentu syntynyt 15.4.2018

Wishful Thinking V-pentue syntyi aamuyöstä 15.4.2018.
Saldona 4 urospentua, varauksia voi tehdä :-) 


tiistai 10. huhtikuuta 2018

Ella 10.4.2018

Täällä voidaan aika paksusti :-)
Ellan masun ympärys on nyt 58cm eli sama kuin Jipsulla kun 
odotti kuutosia. Toivon ettei tule ihan niin montaa (4-5 korkeintaan). 


maanantai 2. huhtikuuta 2018

Ultrassa Ellan kanssa 22.3.2018

Selvät merkit oli jo Ellalla että pentuja tulee, 
mutta halusin varmistaa että montako kenties olisi tulossa.
No ultrahan ei näytä kaikkea, mutta selvästi nähtiin ainakin nuo kolme ja mahdollisesti 
vilahti neljäskin yhdessä kuvassa.

Ellan masu on kyllä kohta yhtä iso kuin viime vuonnakin,
kun syntyi ne viisi prinsessaa. Odotusta on vielä parisen viikkoa...


Korpilahti R 18.3.2018

Ulla sanoi menevänsä treenaamaan Sarrin kanssa, kuten sinne SSKY:n erkkariinkin :-)
Hyvin ne treenaa kun napsivat vaan sertejä ;-)
Korpilahdelta ROP & serti



WT The Snow Queen
om. Ulla Tommila, Akaa

Lilylle toinen agility-serti Sipoosta 11.3.2018

Ihan huippua! 
Toinen agility-serti Lilylle (WT Principessa Perlina) 
ohjaaja & omistaja Niina Murisoja



Pentuja huhtikuulle 2018

Astutussuunnitelmatkin meni helmikuussa uusiksi.
Olin töissä ja autossa ilmeni korjattavaa.
Joten en päässyt astuttamaan Ellaa sillä uroksella millä meinasin.

Ella (WT Madamigella) astutettiin sitten helmikuussa 
Eroksella (Anserina's Eros).

Uusin siis viime vuoden yhdistelmän ja toiveissa on jättää Ellasta nyt
narttupentu kotiin jatkamaan Ellan linjaa. 

Erkkari 18.2.2018 SSKY:n juhlanäyttely

Upeasti isossa porukassa pärjäsi Sarri (WT The Snow Queen).
VSP, serti, ROP-junnu ja parhaat liikkeet.
om. Ulla Tommila, Akaa


Muut kasvatit jotka oli samassa näyttelyssä:

WT Principessa Perlina om. Niina Murisoja ERI2
WT The Twinkling Star om. Marika Salminen ERI3




Kajaani KV 13.1.2018

WT Rizzardo kasvateistani Kajaanissa upeasti PU2 vara-CACIB ja serti
om. Krista Kesälahti





sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Voittaja -17 Helsinki 10.12.2017

 Pitkästä aikaa mulla oli Messarissa kasvattajaluokkakin esillä, viimeisin tais olla 2014.
Ihanaa oli nähdä T-pentuja noinkin monta kehissä, menestystäkin tuli. 
Hyvää harjoitusta ekakertalaisillekin.


Sarri (WT The Snow Queen), Puuhka (WT The Dream Queen) 
ja Tuike (WT The Twinkling Star)


Puuhka junnunartuissa EH4
om. Annika Tuomala, Helsinki


Tuike junnunartuissa ERI1 SA PN1 VSP ja serti JV-17 & V-17


Sarri junnunartuissa ERI3
om. Ulla Tommila, Akaa


Kasvattajaluokka ROP-kasvattaja
(WT Principe Pazzino, WT The Twinkling Star, WT The Snow Queen 
ja WT The Dream Queen)
WT Principe Pazzino tänään PU3 


V-17 & JV-17 WT The Twinkling Star
om. Marika Salminen 



Dannyn kaikki palkinnot Messarista ja kasvattajaluokan pokaali 
& ruusuke (lila)
Pyyhkeitä tais tulla 2 kpl



PMV-17 Helsinki 9.12.2017

Toinen päivä toisto edelliselle päivälle Messarissa :-) WAU!


WT Principe Pazzino ROP & CACIB & PMV-17 



junnunartuissa WT The Twinkling Star ERI1
om. Marika Salminen


valionartuissa WT Principessa Perlina ERI3
om. Niina Murisoja 


Dannyn ruusukepalkinnot kahdelta päivää

Helsinki Winner 8.12.2017

 Aivan uskomaton päivä Messarissa,
vaikka se mun alkuviikon painajaisuni lupas kyllä ihan muuta.

Mun minivolpino oli kerrankin jonkun mielestä ihan oikean kokoinen eikä
liian narttumainen tai pennun näköinen  :-)


WT Principe Pazzino ROP & CACIB & HeW-17


Tampere KV 26.11.2017


Sarri ja Ulla


WT The Snow Queen ROP-pentu 
om. Ulla Tommila, Akaa

R.I.P 11.11.2017 WT Lolita ja WT Nordic Ice Queen

Tätä päivää mä odotin kauhulla ja tätä päivää mietittiin jo pitkään keväällä 2017.
Kyyneleitä vuodatettiin jo ennen tätä päivää kun piti päätös tehdä ja myös tänä päivänä kun tämä tehtiin ja päiviä sen jälkeenkin ja edelleenkin...


C.I.B, Pohj & Fi & Se & No & lt MVA JV-11 LtV-13
Wishful Thinking Lolita
synt. 9.7.2010 
(Fi MVA Italo del Monte Frondoso x Wishful Thinking Cicciolina)
PLL-kantaja, silmä terveet, polvet 2/0
U-pentueen tarkastuksessa eläinlääkärin käskin tunnustella tuon vasemman polven
ilman virallista tutkimusta, se oli 3:nen. 
Koiran painon tietäen se rasittaisi jalkaa ja 
koska koira oli ikää myöden muuttunut hyvin ääniherkäksi
(tiesi jo kauan että lentokone lentää taivaalla ja ilmoitti siitä haukulla, 
ennen kuin lentokoneen ääni edes kuului omiin korviin) 
päädyin antamaan Mollalle viimeisen leposijan <3

Mollalla oli vain kahdet pennut:
Q-pentue ja U-pentue 



Molla kaikkine palkintoineen



Fi & No MVA HeJW-13 Wishful Thinking Nordic Ice Queen
synt. 1.3.2013
(Fi MVA HeJW-12 JV-12 Prima Neve Vero Verdi x Fi MVA Wishful Thinking Jianna)
PLL-normaali, silmät terveet, polvet 0/3
Solen juuri se oikea polvi - jonka murtunut sääriluu korjattiin pentuna - oli muuttunut 3:ksi.
Tämä muutti paljon suunnitelmia Solen kohdalla, päätös oli tehty aika nopeasti.
Pääsi kivuistaan samana päivänä Mollan kanssa.



Sole kaikkine palkintoineen

Solesta jäi vain S-pentue kennelnimeni alle


Viro Tarto 4-5.11.2017


Viron tulokset kahtena päivänä


WT Principe Pazzino molempina päivinä ROP, lisäksi serti ja 2xCACIB
Tuli täten Kansainväliseksi Muotovalioksi (C.I.B)



WT Queen of Halloween molempina päivinä VSP, lisäksi serti ja 2x CACIB
Tuli myös Kansainväliseksi Muotovalioksi (C.I.B)



Ekan päivän saldo



Danny ryhmäkehässä ekana päivänä
kuva Heidi Wittfooth


Paluumatka toisessa bussissa, koska bussi lähti uuteen näyttelyreissuun.
Koirat istuivat koko matkan tuossa mun vieressä penkillä ja nukkuivat.